logoyla

Juhan Rallihistoria


Juhan ralliura alkoi vuonna 1987. Hän oli katsomassa Vartiaisen Eeron kanssa serkkunsa Tiihosen Jarin ajoa Iisalmi Rallissa. He suunnittelivat silloin oman auton rakentamista. Viikko Iisalmi rallin jälkeen pojat hakivat siviili Escortin Helsingistä. Pojat rakensivat auton pikavauhtia kasaan ja ralliin. Autolla ei kumpikaan päässyt kertaakaan maaliin kahden vuoden aikana, koska se oli täynnä pikkuvikoja. Joskus vika saattoi olla myös kuljettajassa.

ekaauto

Juhan Ensimmäisiä ralleja Escortilla. Escort maalattiin myös jossain vaiheessa kokopunaiseksi, että se löytyi hangesta paremmin.

ekkeri

Juha osti vuonna 1989 kolmestaan Vartiaisen Eeron ja Niirasen Markun kanssa hieman kilpailukykyisemmän ja varmatoimisemman Talbotin. Make ajoi autolla ensimmäisen rallin Nilsiässä ja tuloksena heti luokkavoitto. Seuraavassa rallissa oli Juhan vuoro ajaa Kuopion SM Rallissa ja sieltä oli tuloksena Juhan ensimmäinen maaliinpääsy ja 3 sija luokassa.

talbotti1

Eerokin pääsi kokeilemaan Talbottia Kiuruvesiralliin ja tuloksena oli ulosajo ja Juha oli kyydissä. Ulosajo oli senverran raju, että pojat joutuivat käymään lääkärintarkastuksessa.

suon1

Vuosi 1992 Juha siirsi Talbotin korista tekniikan Lastukoskelta löydettyyn Sumpin koriin. Siitä alkoi sitten pokaaleja kertymään.

sumppi

Voitokas Sumppi vaihtui kuitenkin vuonna 1994 1600 kuutioiseen Eskorttiin. Eskortilla tuli hyviä sijoituksia ja sillä ajeltiin vuoteen 1997 asti.

suon1

Auto vaihtui "ännäläiseen" Gt Corollaan. Juha ei kuitenkaan montaa kisaa autolla "ännäläisenä" ajellut, vaan rupesi pikkuhiljaa virittämään siitä "äffäläistä"

corolla

Tässä vaiheessa jo Janne rupesi yltämään tyynyjen avulla polkimille ja ajeli aina silloin kun oli mahdollista. Autolla ajoi myös Jukka monia sprinttejä nuorten luokassa.

suon1

Vuonna 2005 auto myytiin sitten kokonaan serkkupoika Jukalle. Juha oli vuoden 2006 Jukan kyydissä jolloin kierrettiin F-Cup A-junioreissa.

suon1

Juha päätti lopettaa ralliautoilun, kun möi autonsa Jukalle. 3 viikkoa sen jälkeen Juha kävi ostamassa Partasen Jarilta Corollan ja ajaa kuulemma vielä 50 vuotta eteenpäin.

suon1

Juhan historiasta olisi enemmänkin kerrottavaa, mutta tässä nyt tiivistetysti vähän miten Juhan autourheilu-ura on mennyt.